Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Leppäkerttu

Leppäkertut ovat useimpien ihmisten mielestä sympaattisia hyönteisiä, niitä jopa mielellään pidetään kädessä toisin kuin useimpia muita kovakuoriaisia. Ihmiset ovat mieltyneet leppäkerttujen kauniiseen peitinsiipien väritykseen, joka itse asiassa on kehittynyt varoittamaan saalistajia leppäkerttujen pahasta mausta ja jopa myrkyllisyydestä. Myrkyllisiä leppäkertut toki ovat vain niitä syöville saalistajille.

Maailmassa on kaikkiaan noin 4500 leppäkerttulajia ja Suomessa noin 60, joista itse asiassa suurin osa on väritykseltään aivan tavanomaisia koppakuoriaisia. Valtaosa leppäkertuista on elintavoiltaan petoja, jotka saalistavat kirvoja tai eteläisemmillä seuduilla yleisempiä kilpikirvoja. Kotimaiset leppäkerttumme syövät yleensä kirvoja, mutta ahopirkko, pieni keltainen mustatäpläinen leppis käyttää ravintonaan sienirihmoja. Maailmalta tunnetaan myös joitakin leppäkerttulajeja, jotka kasvissyöjinä voivat olla pahoja tuholaisiakin. Esimerkiksi neilikkapirkko on varsin yleinen tuholainen monilla koristekasveilla. Kirvoja syöviä lajeja sen sijaan on jo runsaat sata vuotta käytetty puutarhoissa ja kasvihuoneissa torjumaan kirvoja.

Suomen leppäkertuista yleisin on seitsenpistepirkko. Tämä on se tuttu oranssinen, mustatäpläinen leppäkerttu. Toinen yleinen laji on kaksipistepirkko, joka on edellistä hiukan pienempi samanvärinen laji. Tavallisen kaksipisteisen värimuodon lisäksi esiintyy värimuunnoksia, joissa täplät eivät ole niin selviä ja mustaa väriä voi olla oranssia enemmän. Suurimman leppäkerttulajimme, isopirkon voi tavata havumetsistä. Isopirkon väritys muistuttaa edellisiä, mutta mustien täplien ympärillä on selvästi näkyvä keltainen reunus. Ahopirkko on keltamusta, runsastäpläinen ja yleensä kaksipistepirkkoa pienempi. Viisipistepirkkokin on helppo tunnistaa.

Leppäkerttujen elinkierto on hyönteisille luonteenomainen. Leppäkertut munivat munia, joista sitten noin viikon kuluttua kuoriutuu toukkia. Yleisimmät leppäkerttumme munivat ravintokasveilleen kirkkaankeltaisia vajaan millimetrin mittaisia soikeita munia suuriin ryppäisiin, joissa munat ovat siististi vierekkäin. Mitä enemmän kirvoja on tarjolla, sitä enemmän leppäkertut munivat. Leppäkertun toukat ovat monien ihmisten mielestä kaikkea muuta kuin söpön näköisiä: harmaankirjavia, muhkuraisia, kuusijalkaisia vikkeliä otuksia, ja esimerkiksi suurennuslasilla tai lupilla katsottuna aika hurjan näköisiä petoja (paitsi ne sieniä syövät lajit, jotka ovat kyllä toukkina ihan saman näköisiä). Jalat ovat soikean toukan etupään jaokkeissa ja takapään jaokkeet muodostavat kapenevan hännän. Aivan pieniä toukkia on vaikea erottaa joistakin mustista kirvalajeista, jotka ovat hyvin saman näköisiä, mutta jo muutaman päivän ikäiset toukat ovat selvästi kirvoja pitempiä ja kapeampia.

Leppäkertun toukka käy läpi neljä toukkavaihetta, joiden välissä se luo nahkansa. Vaiheet ovat saman näköisiä, toukka vain kasvaa koko ajan suuremmaksi, lopulta noin senttimetrin pituiseksi. Toukkavaihe kestää hyvissä oloissa noin kuukauden, koleana, kirvattomana kesänä kauemmin. Riittävästi kasvettuaan toukka koteloituu. Kotelo näyttää kippuraan asettuneelta pullealta toukalta, väritys on toukan kaltainen. Noin viikon kuluttua kotelosta kuoriutuu aikuinen leppäkerttu, joka aluksi on lähes väritön tai laimean keltainen. Muutaman tunnin kuluessa peitinsiivet saavat värinsä ja leppäkerttu oikoilee siipiään, jotka se sitten asettaa laskokselle peitinsiipien suojaan. Yleensä leppäkertun siipiä on vaikea päästä näkemään, sillä se pitää niitä näkyvillä vain pienen hetken lentoon lähtiessään. Kesällä aikuiset leppäkertut elävät normaalisti noin kuukauden, mutta syksymmällä kuoriutuneet aikuiset alkavat valmistautua talven varalle keräämällä rasvavarastoa ja asettuvat sitten talvehtimaan sopivaan suojaisaan paikkaan tai maaperän kuolleiden lehtien sekaan. Kevään ensimmäiset leppäkertut ovatkin edellisenä vuonna syntyneitä.

Kirvat kuriin kotipuutarhassa

Aikuinen leppäkerttu jatkaa kirvojen metsästystä toukan tapaan ja mitä enemmän kirvoja on tarjolla sitä enemmän munia naaras tuottaa ja sitä enemmän syntyy uusia toukkia ja edelleen leppäkerttuja. Luonnossa käykin yleensä niin, että ensin kasveihin ilmestyy valtavasti kirvoja, sitten jonkin verran leppäkerttuja ja lopulta on jäljellä vähän kirvoja, mutta valtavasti leppäkerttuja. Tässä vaiheessa aikuiset leppäkertut voivat nousta siivilleen ja lähteä etsimään uusia kirva-apajia. Lopulta muodostuu tasapainotilanne, jossa sekä kirvoja että leppäkerttuja on jäljellä vähän.

Puutarhaihmisten tarpeisiin kirvojen ja leppäkerttujen luonnollinen kierto ei oikein sovellu, joten leppäkerttuja on jo pitkään pyritty siirtämään kirvojen vaivaamiin kasvustoihin. Meilläkin on kaupallisesti saatavana ainakin aasialaisperäistä Harmonia axyridis-lajia, jolle kelpaavat monenlaiset kirvat. Lähikaupasta leppiksiä on kuitenkin turha kysellä, mutta niitä voi aina kerätä luonnosta. Helpoimmin leppäkerttuja löytää etsimällä ensin kasveja, joissa on runsaasti kirvoja, esimerkiksi tuomet ja koivut ovat alkukesällä usein hyvin kirvaisia, sen jälkeen kirvat iskevät nopeasti erilaisiin ruohovartisiin niiden varttuessa kesän mittaan. Monet pientareiden rikkaruohot ovat hyviä kirvapankkeja ja niihin löytävät tiensä myös leppäkertut. Aikuisten lisäksi voi kerätä toukkia, esimerkiksi varovasti pienellä pensselillä lasipurkkiin pudotellen.

Suurempaan kirvahyökkäykseen on työlästä vastata leppäkerttuja keräämällä, mutta sellaiseen voi varautua leppäkerttuja kasvattamalla. Helpoin tapa päästä alkuun on etsiä leppäkertun munaryhmiä esimerkiksi kirvaisilta puilta. Kirkkaankeltaiset munat on helppo löytää, ja kirvanmunia ei tule vahingossa keränneeksi, sillä kirvat synnyttävät valmiita poikasia. Munaryhmää ei pidä yrittää irrottaa kasvilta, vaan koko lehti tai oksa on otettava mukaan ja laitettava paikkaan, josta kuoriutuvat toukat löytävät helposti kirvoja. Yksi toukka syö parhaimmillaan kymmeniä kirvoja vuorokaudessa. Elämänsä aikana leppäkerttu ehtii ahmia tuhansia kirvoja.

Suurempia eriä toukkia voi saada munittamalla leppäkerttuja. Kannelliseen astiaan pyritään saamaan yksi leppäkerttupariskunta, jollaiseksi voi olettaa maastosta päällekkäin löytyviä leppäkerttuja. Seitsenpistepirkoilla naaraat ovat usein hiukan koiraita suurempia, joten kun pistää astiaan pienemmän ja suuremman seitsenpistepirkon, saattaa alkaa tapahtua. Leppäkerttujen lisäksi astiaan pitää laittaa niille ruokaa eli kasveja, joilla on kirvoja. Leppäkertut munivat mielellään ruokailupaikoilleen kasvien lehdille, joten olisi eduksi, jos kasvit saisi pysymään tuoreina jonkin aikaa. Astian seinät ja kansi kelpaavat myös munintapaikoiksi. Kun munaryhmiä on ilmestynyt, voi aikuiset siirtää uuteen astiaan ja jättää munat rauhassa kehittymään, jolloin noin viikon kuluttua astiassa alkaa vilistä pieniä toukkia. Jos toukille ei aivan heti ole käyttöä torjuntatehtävissä, niille voi luonnosta tuoda kirvoja ravinnoksi ja kasvattaa niitä hiukan isommiksi, jolloin niitä on helpompi käsitelläkin. Toukat voi jättää kirvojen valtaaman kasvin juurelle, jolloin vikkelät toukat yleensä löytävät tiensä perille tai toukat voi ravistella astiasta suoraan kasveille.

Maailmanvalloittajat

Luonnossa on tapahtunut paljon erikoistumista, jonka tuloksena jollakin kasvilla voi elää vain tietty kirvalaji, joka on vastustuskykyinen kasvin tuottamille myrkyille ja sitä puolestaan voi syödä vain tietty leppäkerttulaji, joka pystyy sulattamaan kasvimyrkkyjä syöneet kirvat.

Monien uusille alueille siirrettyjen viljelykasvien mukana on siirtynyt niiden tuholaisia, minkä vuoksi on jouduttu siirtämään niiden torjuntaan sopivia lajejakin, usein leppäkerttuja. Monet leppäkertut voivat syödä erilaisia kirvoja ja niiden puuttuessa muitakin kiinni saamiaan hyönteisiä. Biologiseen torjuntaan tällaiset ruokaansa turhan tarkasti valikoimattomat lajit sopivat hyvin, esimerkiksi tuttu seitsenpistepirkko. Myös kaksipistepirkkoa on käytetty. Useat leppäkerttulajit ovat siirtojen seurauksena nykyisin levittäytyneet laajalti uusille alueille ja niiden pelätään voivan syrjäyttää alueen alkuperäisiä leppäkerttulajeja.

Hyvää onnea ja muita uskomuksia

Eri kansojen parissa leppäkerttuihin on liitetty paljon erilaisia uskomuksia. Niiden on ajateltu tuovan hyvää onnea tai ennustavan hyvää säätä. Monissa kielissä leppäkertun nimitys liittyykin jollakin tavalla aurinkoon. Viikingit olivat omistaneet leppäkertun rakkauden jumalattarelle Friggille ja skandinaavit ennustivat leppäkertuista satoa: jos pellolla havaitulla leppäkertulla oli yli seitsemän pistettä tulisi huono sato ja leipä olisi kallista, jos pisteitä oli vähemmän, tulisi sadosta hyvä ja leipä olisi halpaa. Sadon ennustaminen on hyvinkin saattanut onnistua, sillä monet runsastäpläiset leppäkertut syövät sienirihmaa ja niiden esiintyminen viljassa on voinut viitata sienitautien runsauteen, josta on seurannut huono sato. Kristinuskon leviämisen myötä leppäkertun symboliikkakin muuttui ja se alettiin yhdistää Neitsyt Mariaan, monissa kielissä leppäkerttujen nimitykset viittaavat jollakin tavalla pyhään. Ruotsinkielessä leppäkerttu on nyckelpiga, joka tarkoittaa Neitsyt Marian avaimenvartijaa.

Nykyaika on tuottanut leppiksille uusia symbolimerkityksiä: Euroopan maissa sitä näkee käytettävän ainakin auton, luomutuotteiden, kännykkäoperaattorin, poliittisen puolueen, luonnonsuojelun, kirjakerhon ja jos jonkinlaisten tuotteiden markkinointiin.

© Keijo Luoto 14.5.2002

©2018 Leppäkerttujen ammattitaitoista kasvatusta jo vuodesta 2009 - suntuubi.com